Kävimme lauantaina 30.11.2013 Botaniassa eli kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli pimeän kauden valoshow. Jokainen osasto oli valoilla laitettu lumoavasti eri värisiksi. Kasvien valaistus oli pääosin onnistunutta. Sinisillä valoilla kohdennetut kasvit jäivät valjuiksi, mutta erityisesti punaisella valolla valaistut kasvit olivat kiehtovia. Niiden kuvaaminen vain oli haastavaa: sen mitä näkee silmillä on vaikea vangita kuvaksi. - Ulla -
Tällä blogisivulla kerromme omasta valokuvausharrastuksestamme sekä esitämme enemmän tai vähemmän hyviä otoksiamme. Blogi on avattu 30.7.2010, joten alkutekijöissä olemme. Kannattaa siis käydä lukemassa aika-ajoin. terkuin Kehvelit Helen ja Ulla
tiistai 3. joulukuuta 2013
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Piilossa 4
Myönnän... olen siis kissaihminen. Taas oli pakko käyttää kameraa kohti kissaamme. Tulin koiran kanssa lenkiltä ja näin Maikki-tyttömme kurkistelevan portaiden raosta. Tein kyllä ennätyksen prosessissa: etsi kamera - akku paikoilleen - linssisuojus pois - virta päälle - objektiivin lukko auki - kohteen luokse - tähtää - laukaise = 10 sekuntia :) Maikki oli varmaankin niin ällikällä lyöty touhuistani, että pysyi paikoillaan juuri yhden oton verran. Ei siinä juuri mitään "kuvaussääntöjä" kerinnyt miettiä.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Vesitahra 2
"Tee vesitahroja" oli tehtävänanto. Alla olevassa kuvassa ei nyt ole kirjaimellisesti vesitahroja, eivätkä ne varsinkaan ole meikäläisen tekemiä. Mutta... jos oikein l a a j a s t i tulkitaan, niin voishan näitäkin sanoa vesitahroiksi. Kauniita ne ainakin ovat. - Helen -
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Vesitahra
Vesitahroja on monenlaisia. Maaliskuussa aurinko paistaa ja lämmittää. Mikäs sen mukavampi vesitahra kuin räystäältä putoavan veden aiheuttamat. - Ulla -
Liukuväri 2
Taiteilijan suomin vapauksin etsin liukuväriä. Aurinkoinen päivä ja valkoinen hanki sekä pelkkää puunrunkoa - etsi siinä sitten väriä. Löysinpä kuitenkin yhden liukuvan värin ja siveltimen vetoja. - Ulla -
torstai 7. maaliskuuta 2013
Liukuväri
Tämä tehtävä oli ytimekkäästi "etsi liukuväriä". Idea tähän kuvaan tuli työkaverilta, joka tehtävänannon kuultuaan ehdotti kuvaa auringonlaskusta. Epäilin, ettei auringonlaskun kauneutta saisi vangittua kuvaan. Silti päätin kokeilla, kun illalla huomasin auringon värittävän taivaan kauniisti samalla, kun se pikkuhiljaa lipui metsän taa. Tai luulin, että se tapahtui pikkuhiljaa. Ehdin kuitenkin vain hädin tuskin asialle, sillä muutaman kuvan otettuani aurinko piiloutui lopullisesti puitten taa. Tällaisia otoksia silti sain aikaiseksi. - Helen -
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Erilliset samanmuotoiset 2
Aurinkoinen kuvauskeikka ja paljon saatiin aikaan. Kaksi samaa muotoa, joista kaksi eri käyttöä. - Ulla -
Erilliset samanmuotoiset
Seuraavana tehtävänä oli etsiä kaksi toisiinsa liittymätöntä esinettä, joilla on samankaltainen muoto. No, mikäs on maailmassa sen samanmuotoisempaa kuin sählypallon reikä ja ympyränmallinen liikennemerkki? -Helen-
Ojenna jotakin jollekin 2
Tämä kuva on itse asiassa johdantoa seuraavalle tehtävälle. Tässä yhteistuumin pitelemme sählypalloa ja tähtäämme oikeaa kulmaa ja korkeutta. En tiedä, kumpi tässä on ottavana ja kumpi antavana osapuolena... -Helen-
Vaakaa viistossa 2
Käytiin eilen auringon innoittamana kuvausretkellä hautuumaalla ja joen varrella. Tässä meikäläisen tulkinta "vinosta vaa'asta". Kuva on rautatiesillasta. Ois ollu hienoa, jos juna olisi sattunut kulkemaan. Mut hyvä näinkin. -Helen-
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Sininen helmi
"Etsi jotain sinistä" -aiheemme kummittelee mielessäni. Löysin eräästä muovipussista jo unohduksissa olleet helmirasiat. Tottakai minun tuurillani rasiat olivat aunneet ja helmet sekaisin pussin pohjalla ja rasioissa. Siinäpä niitä järjestellessäni ajattelin syntyjä syvejä ja kehkeytyipä näistä aatoksista kuvanenkin. - Ulla -
![]() |
Olla erilainen = olla helmi muiden joukossa. |
maanantai 4. helmikuuta 2013
Vaakaa viistossa
Ojenna jotakin jollekin
Jo viikkoja sitten meillä oli tehtävänä kuvata "Ojenna jotain jollekulle". Kumpikaan ei oikein saanut otetta tähän kuvaan, joten vaihdoimme ja vaihdoimme aihetta - eikä niitäkään ole vielä kuvattu, paitsi nyt :) Otin tähän mukaan eläimeni. Maikki-tyttö (kissa) on hanakka maitonappien perään. Hän tekee tempun saadakseen maitonapin. Kamera valmiina jalustalla, ja kohdistettuna ajateltuun kohtaan - mutta.... eihän kissaa saa siihen kohti, mihin haluaisi. Kiehnäsi ja teki temput jalkojen juuressa, johon ei tietenkään kameraa kerinnyt kohdistella. Vaihdoin siis helpompaan kohteeseen eli koiraan. - Ulla -
tiistai 22. tammikuuta 2013
Appelsiini 2
Appelsiinilohkoaiheen yritin katsoa erilaisin silmin ja erilaisin valoleikein. Ongelmana oli, että pitäisi olla enemmän kuin kaksi kättä. Jotain jäljellä appelsiinista.... - Ulla -
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Appelsiini
Uusi vuosi ja uudet tehtävät. Tällä kertaa tarkastelun kohteena oli appelsiinin lohkot. Tällasen aurinkoisen otoksen sain napattua. -Helen-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)