Kielo - kansalliskukkamme

Piiiitkästä aikaa olemme taas aloittaneet tekemään jotakin. Pimeä ja märkä talvi taisi vähän latistaa kuvausintoamme. Olemme sellaisia, että tarvitsemme aiheen, jota lähdemme kuvaamaan. Tänä kesänä arvelimme iskeä kaksi kärpästä yhdellä kertaa. Molemmilla on hieman (lue tosi) heikko kasvien tuntemus. Meidän ei ole kummankaan tarvinnut koulussa väkertää kasviluetteloa kuivattuine kasveineen ja latinankielisine nimineen, joten tunnustamme, että kasvien tuntemus on heikkoa. Otamme siis käsittelyyn kasvit - kuvaamme niitä ja selvitämme, mistä kasvista on kyse.

Kukat piristävät ja kaunistavat luontoa. Mehiläiset yms. ötökät pyörivät niissä. Mikäs sen mukavampi aloitus kuin ikioma kansalliskukkamme: kielo (convallaria majalis)

Huumaava tuoksu hurmaa touko-kesäkuussa. Kukkien pinnassa on mikroskooppisia öljypisaroita. Hajuvesiteollisuus onkin hyödyntänyt kielon vienoa, mutta huumaavaa tuoksua. Syksyllä lehtien välissä näkee oranssinpunaisia marjoja, jotka ovat tappavan myrkyllisiä. Itse asiassa koko kasvi on hyvin myrkyllinen. Vaikka kielo onkin myrkyllinen, on sitä käytetty lääkkeeksi mm. sydämentykytykseen.

Kielo on myös n. 870 ihmisen nimenä. Miehen nimenä Kielo on alle 11 henkilöllä. Kielo on annettu miehelle nimeksi vuosina 1920-1939 (6 kpl) ja seuraavan kerran 2010-2014 (alle 5). Eniten tyttö-Kieloja on kastettu vuosina 1940-1959 (359 kpl), jonka jälkeen nimen antaminen on romahtanut pienimmilleen 39 kappaleeseen 80-90 -luvuilla. 2000-luvulla nimen suosio on taas kasvanut.

Kielo oli Aleksandra Feodorovnan lempikukka. Fabergé tekikin todella taidokkaan munan, jossa on kieloja ja jonka Nikolai II antoi lahjaksi Aleksandralle. 


Lähteet: Lasse J. Laine, Suomen Luonto. Väestörekisterikeskus