Ukonputki

Ukonputki (Heracleum sphondylium) kasvaa koko Suomessa kukkien heinä-elokuussa. Kukat ovat voimakkaanhajuisia. Ukonputkea kasvaa niityillä ja tienvarsilla.

Kasvia on käytetty sokerin valmistukseen ja alkoholijuomiin (simaan ja likööreihin). Nuoria lehtiä on käytetty pinaatin tapaan. Kasvia ei kannata käyttää ellei tunne sitä hyvin, sillä kasvia on myös myrkyllinen.

Lähteet:
Nylén, B. Suomen ja Pohjolan kasvit. WSOY. 1997.
Schauer, T. & Caspari, C. Luonnonkasvit. Weilin+Göös. 1989. (suom.toim. Kurtto, A.)

Peltosaunio

Löytyihän se päivänkakkaran näköinen peltosauniokin (Tripleurospermum inodorum). Peltosaunio on 20 - 80 cm korkea. Lehdet ovat rihmamaisen kapealiuskaisia. Kukka samannäköinen kuin päivänkakkarallakin.

Peltosaunio on pohjoista Lappia lukuunottamatta hyvin yleinen ja runsas rikkaruoho. Siemeniä on jopa kymmeniä tuhansia kasviyksilöä kohti, joskus joka 200 000. Peltosaunio kasvaa viljelysmailla, pientareilla ja asumusten liepeiden avoimilla maalaikuilla.

Peltosaunion kukka muistuttaa päivänkakkaraa.

 

Lehdet ovat rihmamaisen liuskaisia.

Lähteet:
Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio, H. Kotimaan luonnonkasvit
Schauer, T. & Caspari, C. Luonnonkasvit, Suuri maastokäsikirja (toim. Kurtto, A.)
Kurtto, A., Laine, L., Parkkinen, S. & Varjo, M. Suomalaisen luonto-opas, yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä. 

Nokkonen

Nokkosta (Urtica dioica) manataan, koska sen poltinkarvojen pistokset aiheuttavat pitkää kihelmöintiä iholla. Tuoreena ja polttavana se ei kelpaa edes eläimille. Eläinten laiduntamilla laitumilla näkeekin kukoistavia nokkospehkoja. Kosketettaessa nokkosen poltinkarvan kärki murtuu ja karva työntyy ihoon. Karvasta erittyy muurahaishapon kaltaista nestettä, jonka sisältämät yhdisteet ärsyttävät ja polttavat tunkeilijaa. Nokkosta käytetään kuitenkin rohdoksena sekä sisäisesti että ulkoisesti. Entisaikaan nokkoskimpulla piiskaamista on pidetty hyvänä hoitokeinona mm. iho- ja mielitauteihin.

Nokkosen kukinnot ovat lehtihangoissa. Kukinnot ovat kapeita, vihertäviä ja vähäpätöisen näköisiä. Nokkosen lehtiä käytetään pinaatin tapaan keitoissa ja muhennoksissa. Varren sitkeistä kuiduista on kudottu jopa kangasta. Nokkosen siemeniä pidetään erittäin hyvänä miesten ja naisten vitaliteettia vahvistavana rohtona. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea sisältäen mm. C-vitamiinia, rautaa, E-vitamiinia, seleeniä, sinkkiä ja piitä. Nokkonen on yleinen lähes koko maassa ja se kukkii kesä-syyskuussa.

Nokkosta on pidetty kateuden ja panettelun vertauskuvana polttavuutensa takia. Nokkosta nimitetään Suomessa myös viholaiseksi, joka kuvastaa nokkosen polttaman aiheuttamaa kipua. Kaikesta huolimatta 1800-luvulla kukkien kielessä nokkosten antamiseen liittyy lause: "Sinä pakenet minua, ja kuitenkin minä olen niin vaaraton!"

Lähteet:
Lempiäinen, P. Sano se kukkasin, kasvit vertauskuvina.
Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio, H. Kotimaan luonnonkasvit.
Nylén B. Suomen ja Pohjolan kasvit.
Kurtto A., Laine L., Parkkinen S. & Varjo M. Suomalaisen luonto-opas, yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä.

Päivänkakkara

Tämähän ei ollutkaan niin helppo juttu kuin ensin luulin. Kuvailin päivänkakkaroita sen minkä kerkesin ja olin laittamassa niitä blogiin, kun luontokirjoja lukiessani havaitsin, että peltosauniolla ja peltosauramolla on ihan samanlainen kukka. Piti mennä takaisin kuvauspaikalle ja tutkailla kuvaamieni kukkien lehtiä ennen kuin varmistui, että olihan se päivänkakkara (Leucanthemum vulgare).

Päivänkakkaran lehdet ovat lusikkamaisia, suikean puikeita ja tylppäsahaisia, kun taas peltosauramolla lehdet ovat 2 tai 3 kertaa pariliuskaisia ja yleensä karvaisia. Myös peltosauniolla lehdet ovat 2 tai 3 kertaan pariliuskaisia ja liuskat pitkiä, miltei rihmaisia.

Päivänkakkara kukkii heinä-elokuussa ja on melko yleinen koko maassa. Päivänkakkaraa löytää niityiltä, tienvarsilta, kedoilta ja metsänreunoista.

"Rakastaa, ei rakasta, rakastaa..." tai "ei, juu, ei, juu..."  Päivänkakkaraa on nimitetty myös ennustuskukaksi, koska kansalla on ollut tapana nyppiä terälehtiä jonkin asian selvittämiseksi. 

Päivänkakkaraa on nimitetty myös papinkaulukseksi ja tällaisena se tunnetaan ruotsin, norjan ja tanskan kielissä (prästkrage). Päivänkakkara on tuonut mieleen pappien kaulan ympäri kiertävän röyhelömäisen ns. myllykivikauluksen. Suomessa myllykivikaulus tunnettiin vielä 1600-luvulla, mutta Norjassa ja Tanskassa kaulus kuuluu edelleen papin virka-asuun.

Lähteet:
Lempiäinen, P., Sano se kukkasin, kasvit vertauskuvina.
Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio, H. Kotimaan luonnonkasvit.
Nylén, B. Suomen ja Pohjolan kasvit.
Schauer, T. & Caspari, C. Luonnonkasvit, suuri maastokäsikirja. (suom.toim. Kurtto A.)
Kurtto, A., Laine, L., Parkkinen, S. & Varjo, M. Suomalaisen luonto-opas, yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä.

Hiirenvirna

Hiirenvirna (Vicia cracca) kiipeilee rentovartisena ruohona niityillä, metsissä ja teiden varsien ruohokasvillisuudessa. Hiirenvirnan lehti on liuskoittunut siroksi parilehdykäksi (6-12) ja sen kärki on erilaistunut tarttumakärhiksi. Kuivilla paikoilla hiirenvirna voi jäädä matalaksi ja tanakahkoksi, mutta tuoreilla ja varjoisilla paikoilla se on usein pitkä ja hento kiipeillen muiden kasvien varassa.

Hiirenvirnan kukat ovat usein toispuolisissa tertuissa. Kukan teriö on perhomainen väriltään sininen tai sinivioletti. Kukkimisaika on kesä-elokuu. Hedelmät ovat ruskeita, kaljuja palkoja. Hiirenvirna on myrkyllinen.


Lähteet: Laine, L. Suomen luonto, tunnistusopas. Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio H. Kotimaan luonnonkasvit.

Siankärsämö

Miten liekään tällaisen nimen saanut? Siankärsämöä (Achillea millefolium) on kutsuttu myös kärsäheinäksi, mäntäpääksi, aivastusruohoksi ja kuperkeikkaheinäksi. Siankärsämö on hyvin yleinen ihmisen muokkaamilla paikoilla: pihoilla, niityillä, ojavarsissa ja pelloilla. Sitkeänä kasvina se säilyy hyvin kerran saavuttamallaan kasvupaikalla. Siankärsämö on ns. talventörröttäjä, jonka siemenet karisevat yleensä vasta hangelle ja leviävät siitä tuulen mukana.

Siankärsämön kukat voivat olla valkoisia, vaaleanpunaisia tai sinipunaisia. Varsi on pysty, jäykkä ja 20 - 40 cm korkea. Tuoksu on vahvasti ryydintuoksuista ja kukkaa tapaa kaikenlaisilta kuivilta kedoilta, pihan pientareilta ja teiden varsilta. Kukka on hyvin yleinen koko maassa. Sitkeä siankärsämö on ollut ennen vanhaan suosittu lääke. Kukinnot kerätään kukinnan alkuvaiheessa lähes ilman vartta ja kuivataan. Siankärsämötee edistää ruuansulatusta, parantaa tulehduksia ja hillitsee verenvuodatusta. Lisäksi teellä on hoidettu influenssaa, ummetusta sekä peräpukamia. Siankärsämön nuoret ja pehmeät lehdet ovat hyvää salaattina ja yrttimausteena. Ne sisältävät mm. mangaania ja magnesiumia seitsemän kertaa enemmän kuin persilja ja nokkonen.

Lähteet: Nylén, B. Suomen ja Pohjolan kasvit. Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio, H. Kotimaan luonnonkasvit. Laine, L. Suomen luonto, tunnistusopas. Schauer, T. & Caspari, C. Luonnonkasvit, suuri maastokäsikirja (suom. toim. Kurto A.)