Nokkonen

Nokkosta (Urtica dioica) manataan, koska sen poltinkarvojen pistokset aiheuttavat pitkää kihelmöintiä iholla. Tuoreena ja polttavana se ei kelpaa edes eläimille. Eläinten laiduntamilla laitumilla näkeekin kukoistavia nokkospehkoja. Kosketettaessa nokkosen poltinkarvan kärki murtuu ja karva työntyy ihoon. Karvasta erittyy muurahaishapon kaltaista nestettä, jonka sisältämät yhdisteet ärsyttävät ja polttavat tunkeilijaa. Nokkosta käytetään kuitenkin rohdoksena sekä sisäisesti että ulkoisesti. Entisaikaan nokkoskimpulla piiskaamista on pidetty hyvänä hoitokeinona mm. iho- ja mielitauteihin.

Nokkosen kukinnot ovat lehtihangoissa. Kukinnot ovat kapeita, vihertäviä ja vähäpätöisen näköisiä. Nokkosen lehtiä käytetään pinaatin tapaan keitoissa ja muhennoksissa. Varren sitkeistä kuiduista on kudottu jopa kangasta. Nokkosen siemeniä pidetään erittäin hyvänä miesten ja naisten vitaliteettia vahvistavana rohtona. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea sisältäen mm. C-vitamiinia, rautaa, E-vitamiinia, seleeniä, sinkkiä ja piitä. Nokkonen on yleinen lähes koko maassa ja se kukkii kesä-syyskuussa.

Nokkosta on pidetty kateuden ja panettelun vertauskuvana polttavuutensa takia. Nokkosta nimitetään Suomessa myös viholaiseksi, joka kuvastaa nokkosen polttaman aiheuttamaa kipua. Kaikesta huolimatta 1800-luvulla kukkien kielessä nokkosten antamiseen liittyy lause: "Sinä pakenet minua, ja kuitenkin minä olen niin vaaraton!"

Lähteet:
Lempiäinen, P. Sano se kukkasin, kasvit vertauskuvina.
Piirainen, M., Piirainen, P. & Vainio, H. Kotimaan luonnonkasvit.
Nylén B. Suomen ja Pohjolan kasvit.
Kurtto A., Laine L., Parkkinen S. & Varjo M. Suomalaisen luonto-opas, yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä.